Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2018

Aito metsä on rikas kaikesta

Teksti: Erkki Lähde, metsänhoidon emeritusprofessori

Metsäluonnossa elävät linnut, nisäkkäät, kasvit, sienet, jäkälät ja muut eliöt voivat parhaiten, kun metsä on mahdollisimman aito eli monimuotoinen. Ihminenkin voi silloin hyvin. Aidossa metsässä kasvaa samanaikaisesti pieniä puita ja taimia sekä isoja ja vanhoja puita, lehtipuita ja havupuita. Aidossa metsässä kasvaa puiden lisäksi myös pensaita ja varpuja, muun muassa mustikkaa, variksenmarjaa ja puolukkaa; suometsässä ja kosteikoissa myös hillaa, karpaloa, mesimarjaa ja juolukkaa. Mustikka on erityisen tärkeä kasvilaji metsässä. Se on silmuista marjoihin tarpeellista ravintoa muun muassa kanalinnuille, kuukkelille ja monille muille lajeille. Karhukin käyttää sitä halukkaasti ravinnokseen.

Pienet puut ja muu alikasvos ovat useille metsän lajeille suorastaan elämisen ehto. Monet lajit tarvitsevat myös lahoavaa puuainesta; pökkelöitä ja maapuita. Niitäkin käytetään koti- ja ruokapuina. Kaikki metsän lajit tarvitsevat samanaikaisesti suojaa ja ravintoa. Avohakkuu hävittää ne. Monet eliöt vaikuttavat puuston terveyteen ja kehitykseen. Useat linnut käyttävät ravinnokseen puiden tuhohyönteisiä.

Metsän monimuotoisuus heikentynyt

Se, miten metsätalous käsittelee puustoa ja maata, ratkaisee, millainen elinympäristömme on ja miten metsän eri lajit säilyvät ja menestyvät. Perinteisesti metsänomistajat käyttivät yläharvennusta eli tukkipuiksi kelpaavien isojen puiden hakkuuta, jota kutsuttiin myös harsinnaksi, mutta jo 1950-luvulta lähtien (ns. Harsintajulkilausuma 1948) on menetelty siten, että puustoa on yksipuolistettu. On suosittu kerrallaan vain yhtä havupuulajia; mäntyä tai kuusta.

Muutos tehtiin mielivaltaisesti muuttamalla lain tulkintaa eduskuntaa kuulematta. Metsän aito monimuotoinen puusto on muutettu luonnon kehityksen sekä perinteisen kasvatustavan vastaisesti yksitoikkoisen samankokoiseksi ja samanikäiseksi. Muun muassa pienet puut ja muu alikasvos sekä lehtipuut on nykyisessä puupeltokasvatuksessa hakattu, perattu ja raivattu pois. Siten on hävitetty suunnaton määrä hyvää raaka-ainetta, köyhdytetty maabiologiaa ja heikennetty pienilmastoa. Avoaloille jätetyt pienet alikasvosryhmät ja muutamat pökkelöt eivät pysty säilyttämään metsän alkuperäistä monimuotoisuutta.

Pahiten yksipuolistamista on tehty avohakkuulla ja siihen yhdistetyllä maaperän muokkauksella sekä yksipuolisella havupuun istutuksella. Metsämaan rikkominen repii pintaan alumiinin ja raskasmetallien saostumiskerroksen. Pintamaan happamoituessa nämä haitta-aineet muuttuvat liukoisiksi ja myrkyllisiksi kasveille ja muille eliöille. Metsämaassa on paljon enemmän orgaanista ainesta kuin puustossa. Avohakkuun ja maanmuokkauksen seurauksena tämä aines alkaa nopeasti hajota ja suuret määrät hiiltä vapautuu ilmaan. Pienen puuston nopeakaan kasvu ei pysty sitomaan hiilidioksidia läheskään vastaavaa määrää. Prosessi kestää ainakin useita kymmeniä vuosia eli istutuspuustot ovat hiilen vapauttajia eivätkä sitojia.

Nykykäytännön harvennusvaiheessa pienten puiden hakkuulla eli alaharvennuksella ja alikasvoksen raivauksella tehostetaan avohakkuun ohella puuston yksitoikkoisuutta ja estetään taloudellisesti edullisen luontaisen uudistumisen hyväksikäyttöä. Avohakkuilla ja maan muokkauksella, erityisesti kevät- ja kesäaikaan tuhotaan suojapaikkojen lisäksi lintujen ja useiden muiden eliöiden kodit, jopa poikaset. Esimerkiksi syviin ojiin putoavien lintujen poikueet tuhoutuvat.

Nykykäytännön puupelloista mustikka ja pääosa muista metsän lajeista katoavat pitkiksi ajoiksi. Soiden ojituksella pilataan uima-, kala- ja talousvedet pienistä puroista lähimeriin asti. Pääosa kolloidisesta humuksesta saostuu vasta kohdatessaan suolapitoisen meriveden. Seurauksena ovat jokakesäiset leväkukinnot järvissä ja lähimerissä. Raaimmillaan metsästä poistetaan kaikki kuoleva puuaines, kannot mukaan lukien. Aidon metsän monien eliölajien elinmahdollisuudet ovat metsätalouden vuoksi ehtyneet. Useita lajeja on kohdannut sukupuuttoon kuoleminen. Monet lajit ovat harvinaistuneet ja tulleet uhanalaisiksi. Niiden tulevaisuuden ennustearvo on huono.

Mutta metsissä on paljon puuta ja jalostuksella tehdään lisää?

Puustoja on jo vuosikymmenten ajan hakattu vähemmän kuin ne ovat kasvaneet. Hakkuusäästöt ovat suurentaneet puumäärää ja kasvua. Ulkomailta on ostettu raakapuuta vuosittain kymmeniä miljoonia kuutiometrejä maahan kaadettujen lehtipuiden tilalle. Havupuiden määrä ja kasvu ovat suurentuneet, mutta se ei ole vallinneen hoitokäytännön ansiota muuta kuin siltä harhauttavalta osalta, että vanhat puustot on suurelta osin avohakattu ja istutuspuut kasvavat nuorina voimakkaasti. Puupeltojen onnistuneiden istutuspuiden kasvu on esimerkiksi Etelä-Suomessa suurimmillaan, kun puiden ikä on 30-50 vuotta. Ne eivät kuitenkaan silloin ole hakkuukypsiä. Siksi järkevässä metsän käytössä ei voida vuosittain hakata puiden kasvun suuruista määrää. Seurauksena olisi myöhemmin hakkuumahdollisuuksien romahtaminen. Viljelypuustot ovat vielä nuoria. Ne eivät tähän mennessä ole lisänneet puuvaroja ja kasvua. Niiden keskimääräinen kasvu on edelleen pienempi kuin luontaisesti syntyneiden puustojen kasvu.

Tiettyyn rajaan asti typpi- ja hiilidioksidisaasteet sekä hapan sade toimivat ikään kuin lannoitteina. Ne pöhöttävät puuainesta. Saasteet vaurioittavat metsän puita, erityisesti neulasia ja lehtiä. Koivun ja haavan lehdet alkavat oireilla pian syntymisensä jälkeen. Ne ruskettuvat, käpristyvät, varisevat ja kääntyvät nurin päin jo kesän alussa. Havupuut harsuuntuvat eli menettävät ennenaikaisesti neulasiaan. Mäntyjen neulasvuosikerrat ovat muutaman vuosikymmenen aikana puolittuneet, latvat ja oksat taipuvat pohjoiskoilliseen. Jo tapahtunut ilmaston lämpeneminen on lisännyt kasvukautista lämpösummaa ja pidentänyt kasvukautta lisäten puuyksilöiden kasvua. Puustoisten soiden ojitus on suurien ympäristöhaittojen ohella myös lisännyt puiden kasvua. Kaikki ilmastonmuutosta aiheuttavat tekijät muuttuvat myöhemmin tuhojen aiheuttajiksi, vaikka ne aluksi lisäävät puuston kasvua.

Puiden jalostus on nykykäytännössä harhauttava termi. Se ei suinkaan jalosta eli paranna puun laatua. Muun muassa geenimanipulaatiolla pyritään nopeuttamaan taimien ja nuorien puiden kasvua, mikä merkitsee muutoinkin liian nopeasti kasvavan huonolaatuisen puun laadun edelleen heikkenemistä. Männyn jalostus tekee puusta erityisen huonolaatuista. Kuusen tulevaisuus näyttää ilmastonmuutoksen vuoksi erityisen huonolta. Sitä uhkaavat lyhyen ajan kuluessa vakavat sää-, sieni- ja hyönteistuhot. Nopeakasvuiset puut ovat entistä alttiimpia tuhoille. Laadun parantamista tehdään kaikissa käsittelyissä perinteisellä valinnalla. Sekin on kuitenkin keskittynyt liikaa kasvun lisäykseen eikä laadun ja tuhonkestävyyden parantamiseen.

Metsien tila ja käyttöarvo huononevat

Metsän käsittelyllä ja puun käytöllä on suuri vaikutus käynnissä olevassa ilmaston pilaamisessa eli muutoksessa. Kasvatuksen ja tuotannon keskittyessä bulkkisellun ja energiapuun tuottamiseen ilmastonmuutos hiilen vapautumisen muodossa jatkaa voimistumistaan. Samanaikaisesti monimuotoisuuden köyhtymisen kanssa metsien käyttökelpoisuus muihin kuin puun massatuottamiseen on merkittävästi heikentynyt. Puun laatu on vakavasti huonontunut. Puusepät valittavat, että korkealaatuisen sahapuun saanti markkinoilta on vaikeutunut. Istutettu ja tasakokoisena harvassa kasvanut hötöpuu on altista hometartunnoille. Hötöpuuta tai kosteaa betonia ja mineraalivillaa ei pitäisi käyttää rakennusmateriaalina.

Metsien käyttöarvo esimerkiksi ulkoiluun, marjastukseen, sienestykseen, virkistykseen, luontomatkailuun, terveyden vaalimiseen sekä pohjoisessa poronhoitoon on heikentynyt. Terveyden vaaliminen ei onnistu nykykäytännön yksitoikkoisissa puupelloissa. Avohakkuu järkyttää mielen. Perustuslain mukaan Suomessa asuvalla on oikeus terveelliseen ympäristöön. Ihmisellä on myös oltava mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon, joka koskee hänen elinympäristöään. Metsätalous rikkoo näitä oikeuksia lähes kaikilla nykykäytännön toimenpiteillä. Pahimpia ovat avohakkuut ja maanmuokkaukset, joilla pilataan maisemat ja kansalaisten virkistysmahdollisuudet. Soiden ojituksella pilataan uima-, kala- ja talousvedet. Seurauksena esiintyy terveydelle vaarallisia leväkukintoja sekä järvissä, lammissa ja lähimerissä. Asukkailla ei ole näihin haittoihin mitään estämismahdollisuuksia. Avohakkuulla ja maan muokkauskoneilla rikkomisella tuhotaan metsämaan sisäinen hieno sienirihmastojen ”hermoverkosto”. On nurinkurista, että luonnon tuhoamista tehdään verovaroilla.

Toimiva ja parempi vaihtoehto valmiina

Huonon tilanteen korjaamiseksi meillä on hyvin toimiva vaihtoehto olemassa. Se on metsän jatkuva kasvatus eli metsän säilyttäminen hakkuista huolimatta jatkuvasti puustoisena eli peitteisenä. Tutkijaryhmäni on jo yli 30 vuoden aikana tutkinut ja kehittänyt avohakkuuvapaan ja luonnonmukaisen jatkuvan kasvatuksen vaihtoehdon. Tieteelliset tutkimustuloksemme sekä niistä koostetut jatkuvan kasvatuksen oppikirjat ovat olleet jo useiden vuosien ajan valmiina käytettäväksi.

Vanhin oppikirja on jo vuodelta 1985. Se laadittiin erityisesti silloista Mikkelin ekolääniä varten. Vähän myöhemmin koostin ohjeet Suomussalmen ekokuntaa varten. Alan ministeriö ja muut organisaatiot kuitenkin estivät näiden upeiden hankkeiden kehittämisen. Jos meillä olisi ollut viisaita päättäjiä, näistä tärkeistä hankkeista olisi voitu kehittää esimerkkejä koko maalle ja jopa muille maillekin. Olisimme olleet edelläkävijöitä.

Uusi metsälaki (2014) ei enää kokonaan ole esteenä metsän jatkuvaan kasvatukseen siirtymiselle, tosin eri-ikäiskasvatuksen harhauttavalla nimellä. Se on vain yksi jatkuvan kasvatuksen hakkuumuoto. Hakkuutermit on muutoinkin sekoitettu tai niiden sisältöä ei ole edes ymmärretty. Jatkuva kasvatus, jossa metsä säilytetään jatkuvasti puustoisena eli aitona peitteisenä metsänä, on vastakkainen kasvatusmenetelmä nykykäytännön kiertoaikaan perustuvalle jaksolliselle kasvatukselle, jossa tavoitellaan yhden puulajin puupeltoa.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuutapoja ovat yläharvennus eli isojen puiden poiminta (harsinta) ja ylispuu- ja reikähakkuu (latvusaukko noin 0,1 ha). Puuston optimaalinen tavoiterakenne on jatkuvarakenteisuus, jossa on kaikenkokoisia puita, pieniä eniten ja isoja vähiten. Jatkuvaa kuten jaksollistakin kasvatusta voidaan käyttää kaikissa metsissä, myös tasarakenteisten puustojen kehittämisessä erirakenteisiksi. Monet suurten metsäalojen yksityiset omistajat ja rahastot ovat jo näyttäneet järkevää esimerkkiä siirtymällä käyttämään yksinomaan jatkuvaa kasvatusta.

Puupeltoammattilaiset ovat keksineet vuosien mittaan monenlaisia hokemia, joilla he pyrkivät estämään jatkuvan kasvatuksen käyttöön siirtymisen. Näitä hokemia ovat esimerkiksi väitteet, ettei jatkuvaa kasvatusta ole tutkittu, etteivät alikasvokset elvy, puun laatu on huono, tasaikäistä puustoa tai koivua ja mäntyä ei voisi kasvattaa jatkuvalla kasvatuksella, puunkorjuu on kallista ja vaurioittaa jäävää puustoa ja jatkuva kasvatus aiheuttaisi tuuli- ja maannousematuhoja. Kaikki nämä ja monet muut väitteet on osoitettu tutkimuksilla vääriksi.

Kasvatusmenetelmien taloudellisessa vertailussa tehdään usein ilmeisen tahallisesti se virhe, että lasketaan puupeltokasvatuksen eduksi aiemman valtapuustoltaan vanhan luontaisesti syntyneen metsän avohakkuu. Sen tuotto kuuluu kuitenkin sitä aiemman kasvatuksen (usein vanhan harsinnan) saantoon. Puupeltokasvatuksen (istutus) tulos alkaa kuluineen vasta avohakkuun jälkeen ja päättyy seuraavaan avohakkuuseen. Jatkuvan kasvatuksen käyttö merkitsisi huomattavaa puuntuotannon lisääntymistä, erityisesti korkealaatuisen ja arvokkaan sahapuun osalta. Sellupuun tuottaminen ei heikkenisi, vaikka metsien käsittelytapoja muutettaisiin radikaalisti luonnonmukaisemmiksi. Jatkuva kasvatus tuottaa korkealaatuisemman puun ohella myös suuremman määrän sellua ja muita biotuotteita.

Kansantalouden kannalta olisi järkevää huonolaatuisen sellumassan (biotuote) sijasta panostaa korkealaatuisen ja arvokkaan sahapuun (myös biotuote) tuottamiseen. Tukkipuita sahattaessa suuri osa puusta on käytettävissä sahausjätteenä halvaksi selluksi, energiaksi tai muuksi biotuotteeksi. Puuntuotannon kannattavuus kohenisi jatkuvalla kasvatuksella huomattavasti ja valtion tukiaisten haaskaaminen bulkkisellun kasvatukseen voitaisiin lopettaa. Puuta pitäisi käyttää nykyistä paljon enemmän rakentamiseen. Siten voidaan sitoa hiiltä tehokkaasti ja pitkäaikaisesti.

Jatkuvan kasvatuksen laajamittainen käyttö merkitsisi suuria myönteisiä muutoksia metsien rakenteeseen, monimuotoisuuteen ja monikäytön mahdollisuuksiin. Jatkuva kasvatus rajoittaisi monimuotoisuutta ja maisemaa tuhoavia ja ilmastonmuutosta kiihdyttäviä avohakkuita ja maanmuokkauksia. Kun maata ei muokata ja puusto ja muu kasvillisuus säilytetään, metsämaassa olevat suuret hiilivarastot säilyvät sidottuina eivätkä vapaudu ilmaa pilaamaan kuten avohakkuun ja maanmuokkauksen seurauksena.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuuohje on: Hakkaa tukkipuita ja kasvata pienistä puista ja alikasvoksista uusia tukkipuita. Tutkimuksiimme perustuvien ohjeiden mukaan jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksessa ei kuitenkaan hakata kaikkia isoja puita. Niitä säästetään monimuotoisuuden ja maiseman vuoksi. Jatkuvassa kasvatuksessa ei raivata alikasvosta eikä hävitetä lehtipuita. Maata ja vesiä ei pilata maanmuokkauksella ja soiden ojituksella, ojien perkauksella ja täydennysojituksella. Jatkuvalla kasvatuksella hoidetussa metsässä puiden lisäksi kasvavat myös pensaat ja varvut. Jatkuvalla kasvatuksella metsät säilyisivät jatkuvasti puustoltaan peitteisinä eli aitoina metsinä.

Jatkuvalla kasvatuksella suojellaan ympäristöä

Uudet kansainväliset tutkimukset osoittavat, että aidossa monimuotoisessa metsässä puut ja muu kasvillisuus elävät ja toimivat yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa keskenään. Tosin ihmisen tuhoavan toiminnan vuoksi vuorovaikutus ja yhteistyö vääristyvät luonnossa usein raa’aksi kilpailuksi, sillä lajit joutuvat silloin taistelemaan olemassa olonsa puolesta. Aidossa metsämaassa puiden ja muiden kasvien kanssa symbioosissa elävien sienirihmastojen kautta puut viestittävät ja vaihtavat vettä, ravinteita ja yhteyttämistuotteita keskenään. Jatkuvalla kasvatuksella metsän aito perusta eli sienirihmastojen ja juurten yhteistoiminta säilytetään jatkuvasti terveenä ja toimintakuntoisena.

Jatkuvassa kasvatuksessa otetaan huomioon myös kulttuuriset ja sosiaaliset arvot ja merkitykset. Metsän jatkuva kasvatus hidastuttaa metsien osalta merkitsevästi ilmastonmuutosta. Jatkuva kasvatus kohentaa ihmisten elinympäristöä ja viihtyisyyttä. Jatkuva kasvatus on nykykäytäntöä paljon ekologisempi ja taloudellisempi. Ero on kerrannaisten luokkaa.

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että myös ihmisen olisi hyvä elää metsän kanssa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Taajamissa kiireen ja muun stressin uuvuttamat ihmiset virkistyvät aidossa metsäluonnossa. Aidossa metsässä muun muassa korkea verenpaine tasoittuu ja monet muut fyysiset vaivat helpottuvat. Mielikin rauhoittuu. Jatkuvan kasvatuksen tuottama korkealaatuinen puu rakennusmateriaalina parantaisi jopa asumisen terveellisyyttä, tavattoman paljon säteileviin ja homehtuviin betonikuoriin verrattuna. Metsän jatkuva kasvatus on samanaikaisesti talouden hoidon kanssa ihmisten, eläinten, kasvien, sienien ja muiden eliöiden sekä koko ympäristön eli metsän, maan, ilman ja vesien suojelua.

Tärkeimpiä viitteitä

Laiho, O., Lähde, E. & Pukkala, T. 2011. ”Uneven- vs even-aged management in Finnish boreal forests.” Forestry 84(5): 547-556.
Laiho, O., Pukkala, T. & Lähde, E. 2014. ”Height increment of understorey Norway spruces under different tree canopies.” For. Ecos. 1(4): 1-8.
Lähde, E., Norokorpi, Y. & Oikarinen, M. 1985. Mikkelin ekoläänin metsien vaihtoehtoiset käsittelymallit. MT 180.
Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 1991. ”The structure of advanced virgin forests in Finland.” Scand. J. For. Res. 6: 527-537.
Lähde, E. 1992. ”Luontaisen kuusivaltaisen taimikon kehitys lehtomaisella kankaalla.” Fol. For. 793. 1-12.
Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 1999. ”Stand structure as a basis of diversity index.” For. Ecol. Manage 115:213-220.
Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. 1999. ”Diversity-oriented silviculture in the Boreal zone of Europe.” For. Ecol. Manage. 118: 223-243.
Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. 2000. Hyvän metsänhoidon opas. Ekometsätalouden Liitto ja Rakennusalan kustantajat RAK. 56 s. Oppikirja.
Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 2002. ”Development of Norway spruce dominated stands after single-tree selection and low thinning.” Can. J. For. Res. 32: 1577-1584.
Lähde, E., Eskelinen, T. & Väänänen, A. 2002. ”Growth and diversity effects of silvicultural alternatives on an old-growth forest in Finland.” Forestry 75(4): 395-400.
Lähde, E., Laiho, O. & Pukkala, T. 2010. ”Eri- ja tasarakenteiskasvatuksen vertailua Pohjoismaissa.” Metlan työraportteja 176. 22 s.
Lähde, E. 2012. ”Uutta tietoa vaihtoehtoisesta metsänhoidosta.” Luonnon Tutkija 116(3): 69-76.
Lähde, E. & Pukkala, T. (toim.) 2013. Alikasvoksesta ylispuuksi. Joen For. Program Consult. Nordprint, Helsinki. 141 s. Oppikirja.
Lähde, E. 2015. Suomalainen metsäsota. Miten jatkuva kasvatus voitti avohakkuun. Into. Dardedse holografia, Riika. Oppikirja. 413 s.
Lähde, E. 2017. Torpasta tuplaprofessoriksi. Täyttä elämää. Omakustanne.
O´Hara, K. L., Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. 2001. ”Leaf area allocation as a quide to stocking control in multi-aged, mixed-conifer forests in southern Finland.” Forestry 74(2): 171-185.
Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. 2009. ”Growth and yield models for uneven-sized forest stands in Finland.” For. Ecol. Manage. 258: 207-216.
Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. 2011. Metsän jatkuva kasvatus. Joen For. Program Consult. Bookwell, Porvoo. Oppikirja, 229 s.
Pukkala, T., Sulkava, R., Jaakkola, L. & Lähde, E. 2012. ”Relationships between economic profitability and habitat quality of Siberian jay in uneven-aged Norway spruce forest.” For. Ecol. Manage 276: 224- 230.
Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. 2015. ”Which trees should be removed in thinning treatments?” For. Ecos. 2(1): 1-12.
Pukkala, T., Laiho, O. & Lähde, E. 2016. ”Continuous cover management reduces wind damage.” For. Ecol. Manage 372: 120-127.
Valkonen, S., Lähde, E., Lappalainen, S., Laiho, O.& Saksa, T. 2017. ”Tree and stand recovery after heavy diameter-limit cutting in Norway spruce stands.” For. Ecol. Manage 389:68-75.
Zenner, E., Lähde, E. & Laiho, O. 2011. ”Contrasting structural dynamics of even-sized and uneven-sized Picea abies dominated stands over 15 years.” Can. J. For. Res.41: 289-299.

Jatkuva kasvatus vai päätehakkuut – poteroista neutraaliin analyysiin

Teksti: Aino Assmuth ja Sampo Pihlainen. Julkaistu Elonkehässä 4/17.

Jatkuva kasvatus, tai eri-ikäismetsänhoito, herättää voimakkaita intohimoja. Harsintajulkilausumasta alkaen pitkälle 2000-luvun puolelle metsäammattilaiset tuomitsivat eri-ikäismetsänhoidon kovin sanankääntein: sitä pidettiin taloudellisesti tuottamattomana ja tuhoisana uhkana metsien kestävälle käytölle. 1980-luvulta alkaen Erkki Lähteen ryhmä taas on tuonut jatkuvaa kasvatusta esiin päinvastaisin perustein; heidän mukaansa se on taloudellisesti ylivertainen vaihtoehto tasaikäiseen metsänhoitoon verrattuna, ja poikkeuksetta paras tapa taata metsien ekologisesti kestävä hyödyntäminen.

Molemmat näistä näkemyksistä ovat vääriä. Tämän osoittavat uusimmat, taloustieteellisesti päteviin optimointimalleihin ja empiirisesti estimoituihin kasvumalleihin perustuvat tutkimukset Helsingin yliopistolla. Jotta kysymystä metsänkäsittelytapojen keskinäisestä paremmuudesta ylipäätään voidaan tarkastella järkevästi, tarvitaan tutkimuskehikko, jossa otetaan vakavasti sekä metsänhyödyntämisen talous että ekologinen tietämys metsiköiden kasvusta.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuu.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuu.

Olennaista on käyttää metsikön kokoluokkarakenteen sisältävää kasvumallia, jossa puiden kasvu, kuolleisuus ja uusien taimien syntyminen riippuvat metsän tiheydestä. Luontaisen uudistumisen sisältäviä pohjoismaisia kasvumalleja on toistaiseksi vasta kourallinen (esim. Bollandsås et al. 2008, Pukkala et al. 2013), ja käsitys metsänkäsittelystä tulee varmasti tulevaisuudessa vielä tarkentumaan kun käyttöön saadaan uusia ja entistä tarkempia kasvumalleja.

Taloudellisessa optimoinnissa ratkaiseva askel on ollut siirtyminen yleiseen mallikehikkoon, joka sisällyttää päätehakkaamisen ja metsikön peitteisyyden säilyttävän käsittelyn tasavertaisina vaihtoehtoina (Tahvonen & Rämö 2016). Tavoitteena on maksimoida metsiköstä saatava hyöty – johon voivat toki puuntuotannosta saatavien nettotulojen lisäksi sisältyä esimerkiksi hiilensidonta, marjatuotto tai monimuotoisuuden tuottamat ekosysteemipalvelut – kasvumallin asettamissa rajoissa. Optimoinnissa määritetään milloin ja mitä puita tulee harventaa, sekä milloin jos lainkaan tulee päätehakata, jotta hyödyt ovat niin suuret kuin mahdollista. Malli, tai tutkija, ei siis lähtökohtaisesti ole kummankaan metsänkäsittelyn tavan puolella toista vastaan. Kun optimointilaskut suoritetaan monenlaisilla kasvupaikoilla, puulajeilla, uudistuskustannuksilla, korkotasoilla ja hiilen hinnoilla, saadaan puolueeton käsitys siitä, milloin kannattaa soveltaa jatkuvapeitteistä metsänhoitoa ja milloin päätehakata.

Nykytutkimuksen mukaan käsitys jatkuvan kasvatuksen huonosta taloudellisesta tuottavuudesta on väärä. Monessa tapauksessa metsien käsittely jatkuvapeitteisinä on itse asiassa taloudellisesti kannattavampaa kuin päätehakkuisiin perustuva käsittely. Silloinkin kun päätehakkaaminen on kannattavampaa, ero tulojen nettonykyarvossa on yleensä varsin pieni. Vaikuttaa siis siltä, että jos yksityinen tai valtiollinen metsänomistaja on esimerkiksi virkistys- tai luontoarvojen motivoimana halukas toteuttamaan metsissään jatkuvaa kasvatusta, tämän voi tehdä ilman suuria taloudellisia tappioita. Hiilensidontahyötyjen painottaminen lisää jatkuvapeitteisen metsänhoidon suhteellista kannattavuutta (Assmuth et al. 2018). Alustavat tutkimustulokset viittaavat siihen, että jatkuvapeitteinen metsänhoito on metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta päätehakkaamista parempi vaihtoehto.

Toisaalta on myös selvää, että jatkuva kasvatus ei ole mikään metsänhoidon hopealuoti. Mäntymetsissä ja parhailla kasvupaikoilla jatkuva kasvatus tuottaa tyypillisesti selkeästi päätehakkaamista heikomman taloudellisen tuloksen, jos korkotaso on matalahko. Samoin jos tavoitteena on puuntuotannon määrän maksimoiminen – mikä tosin on harvoin järkevää taloudellisesta näkökulmasta katsottuna – jatkuva kasvatus ei vedä vertoja päätehakkaamiselle. Jatkuvassa kasvatuksessa tukkipuun osuus puunsaannista kyllä kasvaa, mutta kokonaistuotos ja varsinkin tuotetun kuitupuun määrä laskee hieman.

Koska jatkuvapeitteistä metsänhoitoa on tutkittu toistaiseksi suhteellisen vähän, liittyy sen käytännön sovellettavuuteen ja riskeihin vielä monia kysymysmerkkejä. Tämä voi osaltaan selittää metsäammattilaisten ja metsänomistajien toistaiseksi varautuneen suhtautumisen tähän metsänhoitomuotoon. Metsäammattilaisilla ja -omistajilla on vuosikymmenten ajalta kokemuksen tuomaa tietoutta ja tottumusta päätehakkuisiin perustuvasta metsätaloudesta, jota on totuttu pitämään parhaana mahdollisena tapana hoitaa Suomen metsiä.

Tutkimus ja käytännön kokemukset kuitenkin jatkuvasti täyttävät aukkoja jatkuvapeitteistä metsänhoitoa koskevassa tietämyksessä. Tutkimuskirjallisuuden ja Suomessa saatujen kokemusten perusteella voidaan esimerkiksi sanoa, että poimintahakkuissa pystyyn jätettävän puuston vaurioituminen ei ole uhka siinä mittakaavassa kuin voisi luulla. Sen sijaan juurikääpä saattaa muodostua ongelmaksi. Jos tehdään voimakkaita poimintahakkuita, tulee ottaa huomioon myös tuulenkaatojen mahdollisuus – tosin tuulenkaatoriski on vähintään yhtä suuri avohakkuuaukeisiin rajoittuvissa metsiköissä. Olennaista on ymmärtää, että kaikkiin metsänkäsittelymuotoihin liittyy niille ominaisia riskejä, joiden mallintaminen on tärkeimpiä tulevaisuuden tutkimustarpeita. Uusin ekologinen tutkimus antaa vahvoja viitteitä siitä, että ikä-, koko- ja lajistorakenteeltaan monipuoliset metsiköt ovat yksipuolisia puupeltoja vastustuskykyisempiä metsiä kohtaaville uhille, joita ilmastonmuutos vahvistaa (Gauthier et al. 2015).

Jatkuvapeitteinen metsänhoito on hiljalleen yleistymässä sekä Suomessa että muualla maailmassa. Taustalla on lisääntynyt kiinnostus luonto- ja virkistysarvojen säilyttämiseen myös talousmetsissä. Myös lainsäädännön muutoksilla ja uusilla metsäalan yrittäjillä on ollut suuri merkitys. Keskeistä tälle kehitykselle on ollut ja lienee jatkossakin parantuva ymmärrys metsänhoidon taloudesta. Jatkuvapeitteisen metsänhoidon valtavirtaistumisen tiellä oli pitkään ideologisesti värittynyt taistelu, jossa kumpikin osapuoli sovelsi omia faktojaan. Puolueeton tieteellinen tutkimustieto on paras pohja ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle metsätaloudelle.

 

Aino Assmuth ja Sampo Pihlainen ovat Helsingin yliopistossa toimivia ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen tutkijoita, joiden väitöskirjatutkimukset keskittyvät metsien käytön taloudellis-ekologiseen optimointiin.

Kirjallisuus

Assmuth, A., Rämö, J., and Tahvonen, O. 2018. ”Economics of size-structured forestry with carbon storage.” Can. J. For. Res. 48: 11–22.

Bollandsås, O.M., Buongiorno, J., and Gobakken, T. 2008. ”Predicting the growth of stands of trees of mixed species and size: a matrix model for Norway.” Scand. J. For. Res. 23: 167–178.

Gauthier, S., Bernier, P., Kuuluvainen, T., Shvidenko, A.Z., and Schepaschenko, D.G. 2015. ”Boreal forest health and global change.” Science 349(6250): 819–822.

Pukkala, T., Lähde, E., and Laiho, O. 2013. ”Species interactions in the dynamics of even- and uneven-aged boreal forests.” Journal of sustainable forestry 32(4): 371–403.

Tahvonen, O., and Rämö, J. 2016. ”Optimality of continuous cover vs. clear-cut regimes in managing forest resources.” Can. J. For. Res. 46(7): 891–901.