Teksti ja kuva: Topi Linjama

Kokemuksellinen suhde käytössämme olevaan energiaan on pahoin hämärtynyt. Toimittaja ja hyötykasviharrastaja Topi Linjama tarjoaa lääkkeeksi vaivaan hikiloikkaa.

Vuonna 2015 ruotsalainen ratapyöräilyn maailmanmestari Robert Förstemann haastettiin testiin: hänen tuli kuntopyörää polkemalla pitää pari minuuttia käynnissä 700 watin leivänpaahdinta. Tämä arkipäiväinen tehtävä vaati mieheltä – jonka reiden ympärysmitta on 74 cm – äärimmäisiä ponnisteluita. Paahtoleipä jäi melko vaaleaksi.

Haasteen tarkoitus oli havainnollistaa, kuinka paljon kulutamme energiaa verrattuna energiaan, jonka voimme saada ulos kehostamme. Auton ratissa ojennamme hieman oikeaa jalkaterää ja 180 förstemannia alkaa paiskia hommia. Matkustajakoneen nousuun tarvittaisiin kymmenientuhansien förstemannien työ.

Suuri osa ympäristöongelmista palautuu siihen, että meillä on käytössämme liikaa energiaa, liikaa voimaa. Tuhlaamme energiaa holtittomasti, emmekä ymmärrä energiankäytön suuruusluokkia tai seurauksia. Ymmärrys lisääntyy, jos energian tuotanto palautetaan kokemukselliseksi, keholliseksi tapahtumaksi. Tässä auttaa hikiloikka.

Hikiloikka tarkoittaa koneiden tekemän työn uudelleenorganisointia ihmisen tekemäksi työksi. Auto hikitoidaan korvaamalla se polkupyörällä, traktori talikolla ja lentokone purjeveneellä tai vaikka mielikuvituksella. Tällainen hikilaitteisiin siirtyminen voi tapahtua askel kerrallaan; tärkeintä on suunta kohti hikitalisaatiota, maailmaa, jossa energiaa kulutetaan merkittävästi nykyistä vähemmän, ja sen tuottaminen on merkittävästi nykyistä kiinteämmin kytköksissä kokemukseen.

Hikiloikka on hyppy kestämättömästä elämänmuodosta kohti kestävyyttä ja merkityksettömyyden tunteesta kohti kokemuksen täyteyttä. Hikiloikan avulla maailma muuttuu käsitettävämmäksi.

Omavaraisuus suuntana

Inspiroiduin aikanaan valtimolaisen omavaraiseläjä Lasse Nordlundin elämäntavasta. Olisin halunnut hypätä samantapaiseen elämäntapaan, mutta asuntolaina, pienet lapset ja hengen velttous pitivät minut kaupungissa.

Viime vuonna aloin jakaa omavaraisuutta osiin. Oivalsin, että äkkikäännöksen ja suuren hikiharppauksen sijaan voin edetä hikiaskel kerrallaan omavaraisuuden suuntaan. Ajattelin keskittyä ruokaomavaraisuusasteen kasvattamiseen lisäämällä itse tuotetun ja kerätyn kasvisruuan määrää. Hikiloikan hengessä pyrin minimoimaan konevoiman käytön. Eläinperäisiä tuotteita käytän niukasti.

Nordlundin mukaan ihminen pärjää viiden aarin viljelyalalla, jos hän marjastaa ja sienestää ahkerasti ja tyytyy vaatimattomaan ruokaan. Oman ruokaomavaraisuuteni reunaehdot muodostavat tällä hetkellä yhteensä noin kolmen aarin kasvimaapalsta ja piha, jossa on pieni kasvimaa ja muutama omenapuu ja marjapensas. Marja- ja sienimaat ovat paljolti pyörämatkan päässä. Kesäisin kalastan jonkin verran ja talvisaikaan olen kasvattanut sisällä osterivinokkaita, mutta kumpikin näistä on varsin marginaalista puuhaa.

Puuhastelua oli myös lehtokotiloiden laittaminen ruuaksi tai juolavehnän juurien paahtaminen kahviksi viime keväänä. Vaikka voissa paistetut lehtokotilot ovat herkullisia eikä juolavehnäkahvikaan maultaan juuri häviä sikurikahville, ruokaomavaraisuuden kannalta niillä ei ole merkitystä. Ruuan tuottaminen on kovaa työtä, jossa gramman painoiset nilviäiset voivat olla korkeintaan koristeita.

Energia mittariksi

Jotta tietää, eteneekö hikiloikka, on oltava mittari. Päädyin valitsemaan mittariksi ruoka-aineiden sisältämän energian, vaikka tämä karkea mittaustapa sivuuttaa esimerkiksi mausteiden tai nautintoaineiden roolin. Pienimuotoista marjojen myyntiä en ottanut laskelmiin mukaan, vaikka olisinkin käyttänyt niistä saadut rahat ruokaan. Sen sijaan vähäisen vaihdannan – mustikkaa kuhafileisiin – olen sisällyttänyt laskelmaan.

Arvioin oman energiantarpeeni olevan keskimäärin 2500 kilokaloria päivässä. Kevätkylvöjen, sadonkorjuun ja marjaretkien aikaan päivätarve nousee huomattavasti suuremmaksi, mutta talvella pärjään vähemmällä. Vuositasolla energiantarpeeni olisi näin ollen suunnilleen 900 000 kcal. Olennaisesti alemmas on vaikea päästä, sillä ihminen, iso nisäkäs, tarvitsee perusaineenvaihduntaansa ja ylisuurien aivojensa ruokkimiseen noin 1700 kcal päivässä.

Terveyssuositusten valossa kannattaa suosia ruokia, joissa on paljon ravintoaineita kilokaloriyksikköä kohden. Käytännössä kaikki luonnosta kerättävä ja itse viljelty on tällaista ravintoa. Energiaa kasvimaan ja marjametsän antimissa on vähän. Jos haluaisin saada päivän energian perunasta, minun olisi syötävä sitä 3,3 kiloa. Mustikkaa tarvitsisin 3,8 kg, puolukkaa 4,5 kg, porkkanaa 7,6 kg ja suppilovahveroita peräti yli kymmenen kiloa. Pelkästään tällaisella ruualla olisi vaikea elää jo sen vuoksi, ettei mahalaukkuun mahdu ruokaa määräänsä enempää.

Vaikka ruokaomavarainen kasvissyöjä saattaisi joutua miettimään tiettyjen vitamiinien ja kivennäisaineiden saantia, suurempi ongelma liittyy energian saantiin. Ruokavaliossa olisi oltava myös energiatiheitä ravintoaineita, jollaisia ovat esimerkiksi siemenet ja pähkinät, tai sellaiset peruselintarvikkeet kuin sokeri – päivän tarpeeksi riittäisi 0,6 kg – ja ruokaöljy – päivän energia 0,3 kilossa. Kuivaamalla ruoka-aineiden energiapitoisuutta saa hinattua ylös, mutta toistaiseksi aion hikiloikassani tukeutua sokerin, rasvan ja jauhojen kaltaisiin elintarvikkeisiin.

Puutarhuriystäväni huomautti, että itse kerättyjen marjojen ja itse kasvatettujen puutarhakasvien typistäminen kaloreiksi tuntuu vähän pahalta. Ehkä niinkin. Mutta laskelmista pidättäytyminen ei muuta sitä tosiasiaa, että jostain ihmisen on kalorinsa saatava.

Energianäkökulman tiedostaminen ei estä nauttimasta piparminttuteen mausta tai maa-artisokankukkien kauneudesta. Voi kuitenkin olla hyvä ymmärtää, ettei muutaman kurpitsan ja lehtikaalin viljelyllä ole paljoakaan merkitystä ruokaomavaraisuuden kannalta, niin monin tavoin hyödyllistä kuin viljely muutoin onkin.

Satokausi 2019

Satokausi 2019 jäi mieleen kahdesta erikoisuudesta: elokuun alun halla vei suurimman osan viidestäkymmenestä kurpitsasta ja sienisyksy oli historiallisen heikko. Kasvimaalta ja puutarhasta sain hieman satoa, kuten 72 kg perunaa (54 000 kcal), 23 kg omenaa (9 000 kcal) ja 21 kg porkkanaa (7 000 kcal). Vähäisemmässä määrin viljelin monia muita kasveja, kuten härkäpapua, joka on vaivaton kasvatettava, ja josta saa mainiota hummusta. Metsästä keräsimme omaan käyttöön mustikkaa yli 90 kg (60 000 kcal) ja vadelmaa 19 kg (9 000 kcal).

Pidin viime satokaudella summittaista kirjaa tunneista, jotka käytin ruuan hankintaan ja säilöntään. Pahiten hukkaan menivät kurpitsoihin satsatut tunnit. Energianäkökulmasta parhaiten tunnin työpanos tuotti perunaa (1,7 kg) ja mustikkaa (2 kg). Jos tuottaisin kaiken ruokani tällä tehokkuudella, minun pitäisi työskennellä ruuan tuottamisen ja säilönnän parissa kaksi tuntia päivässä – ja tyytyä sangen yksinkertaiseen ruokavalioon.

Jos työpanos siirretään rahatalouden piiriin, tunnin perunanviljely olisi parin euron arvoinen rutistus, mutta mustikanpoiminnasta saisi tunnissa ansioita kymmenkertaisesti. Tämä kertoo suoraan siitä, että perunantuotanto on koneellistunutta ja pyörii halvan fossiilisen energian avulla, kun taas mustikanpoiminta on käsityötä.

Satokauden energiamäärä jäi vaatimattomaksi, noin 200 000 kilokaloriin. Tällä energiamäärällä pysyisin kylläisenä kaksi ja puoli kuukautta. Seuraavina vuosina pyrin lisäämään määrää joka vuosi samalla kalorimäärällä siten, että vuonna 2022 olisin lähellä laskennallista yhden ihmisen ruokaomavaraisuutta.

Säilöntä ja käyttö

Kasvimaan hoito ja sadonkorjuu sekä marja- ja sieniretket ovat vasta ruokaomavaraisuuden ensimmäinen vaihe. Sato on kyettävä myös säilömään ja käyttämään.

Marjat pääasiassa pakastamme. Omenoista ja puolukoista keitetään hilloa. Sienille kuivaaminen on ehdottomasti paras säilömistapa, sillä kuivatut sienet säilyvät vuosikausia.

Merkittävin säilöntään liittyvä ongelma on kellarin puute. Osittain siitä syystä olen viljellyt kurpitsoita, jotka säilyvät huoneenlämmössä helposti puoli vuotta. Ratkaisuksi juuresten säilöntään olen kaavaillut kellaritilojen vuokraamista tai pienen kellarin rakentamista omalle pihalle.

Sadon käyttö vaatii suunnittelua. Nyt, kun taloudessamme vielä asuu useampia ihmisiä ja satomäärät ovat melko pieniä, suunnittelu on helppoa. Mustikkavadelmasoppaa voi huoleti tehdä kolme litraa joka toinen päivä ja aina kattila tyhjenee. Perunoita lapset söivät lähes mukisematta pari kuukautta joka päivä. Kun omavaraisuusaste nousee ja lapset muuttavat kotoa, ruokalistan suunnittelu vaatii enemmän suunnittelua.

Sekä sadon säilömiseen että ruuanlaittoon tarvitaan sähköä. Kaupunkilainen on riippuvainen ulkopuolelta tuodusta sähköstä näillä näkymin hamaan maailman tappiin. Tämä on yksi syy siihen, miksi puhun omavaraisuuden sijaan mieluummin matkasta kohti omavaraisuutta.

Päivän ruokavalio

Jos laatisin tässä jutussa mainituista ruoka-aineista päivän ruokalistan, mitä se sisältäisi? Paljonko saisin energiaa?

Perunaa ja juureksia voisin syödä reilun kilon päivässä, jolloin niiden osuus energiansaannin näkökulmasta olisi noin 30 prosenttia. Niiden kanssa söisin vaikkapa puoli kiloa haukea tai kuhaa (15 % energiansaannista). Mustikkaa voisin ajatella syöväni päivässä puoli kiloa (10 %) ja puolukkaa 100 grammaa (2 %). Lähes puolet energiasta pitäisi saada muualta, kuten leivästä, rasvasta ja puolukkahilloon lisätystä sokerista. Tämäntapaista ruokavaliota olen joinakin päivinä noudattanut.

Sienten käyttö on oma lukunsa. Keskivertosuomalainen käyttää vuodessa puoli kiloa sieniä. Haastattelin eräässä keskusteluryhmässä himosienestäjiä, eivätkä hekään yleensä näytä käyttävän sieniä kovin montaa kymmentä kiloa vuodessa.

Lasse Nordlund on tutkinut sienten käytön ylärajoja ehkä perusteellisemmin kuin kukaan Suomessa. Hän kertoo syöneensä vuodessa hämmästyttävät 200 kiloa sieniä. Energiansaannin näkökulmasta tämä tarkoittaa 10–15 prosentin osuutta. Tällaisiin määriin ei päästä pelkällä perunamuusin kylkiäisenä syödyllä sienikastikkeella ja -salaatilla, vaan se vaatii systemaattisuutta. Ja epäilemättä myös sopeutumista ruuansulatukselta.

Omassa ruokavaliossani voisin saada sienten osuuden nousemaan muutamaan prosenttiin energiansaannista. Jos sieniä ensi syksynä löytyy normaaliin tapaan, aion kerätä muiden ruokasienien ohella haperoita ja suppilovahveroita, kuivata ne ja tehdä sienijauhoa, jota lisään leipätaikinaan. Jauhona sieniä kuluu huomaamatta suuria määriä ja samalla leivästä saa enemmän kuituja, proteiineja ja kivennäisaineita.