Teksti: Topi Linjama | Kuva: Lauri Rantala (CC BY 2.0)

Kuivakäymälä on ratkaisu systeemiseen ongelmaan, jonka nimi on vesiklosetti. Kuivakäymälä tarvitsee kaverikseen kompostin ja kasvimaan.

Vesivessan toimintaperiaate on kaikille tuttu. Otetaan lannoitepanos, joka tulisi levittää kasvimaalle, ja sekoitetaan se puhtaaseen veteen, joka tulisi juoda. Näin saadaan aikaan ongelma, joka pumpataan tai kuskataan jätevedenpuhdistamolle selvitettäväksi.

Viemäriremontin yhteydessä rintamamiestaloomme asennettiin uudet vessanpöntöt. Vanhat pöntöt tuhlasivat ämpärillisen juomavettä joka vetäisyllä, mutta uudet, vesipihit pöntöt lotraavat vain kolme tai kuusi litraa.

Paha vain, ettei tuo vesimäärä aina riitä kuljettamaan lannoitepanoksen kiinteää osaa kaupungin viemäriverkkoon ja viemäri menee ajoittain tukkoon.

Voisin yrittää ratkaista tukkeutumisongelman sukittamalla viemärin loppupään tai laskemalla lannoitteen perään enemmän vettä. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan puuttuisi vesivessan systeemiseen ongelmaan, lannoitteen ja juomaveden sekoittamiseen. Ratkaisua on haettava toisesta systeemistä.

Täytyy rakentaa kuivakäymälä.

Arvokkaat ravinteet

Kurkistetaan ensin jätevesiin.

Vessan vetämisessä on kysymys isosta asiasta. Ensinnäkin noin neljännes suomalaisten kotitalouksissaan käyttämästä vedestä vedetään pöntöstä alas.

Toiseksi pöntöstä vedetään alas arvokkaita ravinteita. Yhden ihmisen tuotoksista kertyy vuoden mittaan noin 4,5 kiloa typpeä, 0,6 kiloa fosforia ja 1,3 kiloa kaliumia. Nämä ravinteet kannattaisi ottaa talteen ja kierrättää, sillä keinolannoitteiden valmistukseen ja käyttöön liittyy paljon ongelmia.

Typpilannoitteet valmistetaan Haber–Bosch-menetelmällä, joka tarvitsee maakaasua ja energiaa. Jotkut pitävät tätä ammoniakkisynteesiä 1900-luvun tärkeimpänä keksintönä. Ainakin keksintö on syvästi ristiriitainen: Teollinen ammoniakki on toisaalta tehostanut maanviljelyä ja mahdollistanut väestöräjähdyksen. Toisaalta se on ollut keskeinen räjähteiden raaka-aine kahdessa maailmansodassa.

Ihminen on muokannut voimallisesti typen kiertokulkua. Arviolta puolet maaperässä ja vesissä kiertävästä typestä on nykyisin peräisin Haber–Bosch-menetelmällä valmistetuista keinolannoitteista. Typpilannoitteet yksipuolistavat ekosysteemeitä ja rehevöittävät ja happamoittavat vesistöjä. Lisäksi Haber–Bosch-menetelmän arvioidaan tuottavan noin prosentin maailman kasvihuonepäästöistä.

Fosforilannoitteen raaka-ainetta ei voida valmistaa kemiallisesti. Fosforivarannot ehtyvät ja maatalouden käyttämää fosforia valuu vesistöihin. Myös fosfori rehevöittää vesistöjä.

Tehokasta lannoitetta

Jätevesien sisältämästä fosforista puolet ja typestä peräti 80 prosenttia on peräisin virtsasta. Virtsan fosfori, typpi ja kalium ovat kasveille suoraan käyttökelpoisessa ionimuodossa, ja virtsa on lannoiteteholtaan väkilannoitteiden veroinen, todetaan BIOUREA-hankkeen loppuraportissa.

Virtsa on lähes steriiliä, ja sen voi levittää kasveille joko sellaisenaan tai laimennettuna. Lannoitettu kohta kannattaa peittää hajun vuoksi, mutta myös siksi, että typpeä haihtuu vähemmän ilmaan. Haihtumisen kannalta paras lannoitusajankohta on pilvinen aamu tai ilta.

Uloste sisältää lähinnä sulamattomia kasvikuituja ja bakteereita. Siinä voi myös olla taudinaiheuttajia. Virtsan ja ulosteen raskasmetallipitoisuudet ovat alhaisia, mutta lääkejäämiä, kuten ibuprofeenia, niissä voi olla.

Ihmisvirtsa ja -uloste ovat turvallisia lannoitteita, kun ne käsitellään oikein. Niiden käyttöä olisi fiksua lisätä. Ison mittakaavan muutokseen tarvittaisiin ainakin toimivia käytännön ratkaisuja ja lainsäädännön uudistuksia. Ja asennemuutosta, sillä ihmisperäisellä lannoitteella on huono imago. Jätevedestä erotetut ravinteet päätyvät liian usein esimerkiksi moottoritien penkkaan – mistä sadevesi huuhtelee ne vesistöön.

Rakennuslupaa ei tarvita

Pienessä mittakaavassa – vaikkapa meidän kotitaloudessamme – asiat voivat muuttua vaikka heti. Voisin asentaa kuivakäymälän sisätiloihin. Tarjolla on monia sisäsiistejä istuinmalleja. Mutta kuivakäymälän asentaminen ja etenkin sen tyhjentäminen olisi hieman konstikasta vanhassa talossamme.

Sen sijaan huussi mahtuu pihaan. Vasara ja saha on. Kirjastosta ja netistä löytyy huussinrakennusohjeita.

Joensuun kantakaupungin alueella enintään 8 neliömetrin rakennelma ei vaadi valvontatoimenpiteitä, kerrotaan kaupungin rakennusjärjestyksessä. Yhtenä esimerkkinä rakennelmasta mainitaan käymälä. Rakennelma on sijoitettava vähintään neljän metrin päähän rajasta.

Kuivakäymälä voi olla virtsan erotteleva tai sellainen, jossa neste ja kiinteä aines päätyvät samaan säiliöön. Ensin mainittu vaatii vähemmän kuiviketta eikä sen erottelemaa virtsaa tarvitse säilöä yhtä pitkään kuin kiinteää ainesta tai ei-erottelevan käymälän suotovettä. Käyttipä kumpaa mallia hyvänsä, huussi ei saa aiheuttaa hajuhaittoja eikä siitä saa valua nesteitä maahan.

Kuivikkeeksi suositellaan usein turvepohjaisia seoksia. En haluaisi käyttää turvetta. Kysyn Käymäläseura Huussin projektipäälliköltä Sari Laurilalta, mikä voisi olla vaihtoehto turpeelle.

”Kuivikkeessa ei välttämättä tarvitse olla turvetta”, sanoo Laurila.

Kuivikkeella on hänen mukaansa kaksi päätehtävää: imeä ylimääräistä nestettä ja pitää kompostisäiliön sisältö ilmavana, jotta tavara säiliössä kompostoituu eikä mätäne. Nestettä imevä osa voi olla vaikkapa olkipellettiä. Ilmavuus hoituu esimerkiksi haravointijätteellä tai oksasilpulla, sanoo Laurila.

Komposti

Jos rakentaisin huussin, haluaisin hyödyntää sen ravinteet hyötykasvien kasvatuksessa.

WHO:n ohjeistuksen mukaan eroteltua virtsaa voi käyttää lannoitteena kaikille viljelykasveille, jos sitä on varastoitu 20 asteessa vähintään puoli vuotta. Lyhyemmänkin varastoinnin jälkeen sitä voi käyttää sellaisille ruokakasveille, jotka prosessoidaan. Typpilannoittaminen lopetetaan viimeistään kuukautta ennen sadonkorjuuta.

Kuivakäymälän ulostetta WHO suosittelee kompostoitavaksi puolestatoista kahteen vuoteen, Käymäläseura Huussi vähintään vuoden. Sama aika on kompostoitava suotonesteitä. Komposti on yksinkertaisimmillaan kasa, joka on suojattu sadevedeltä.

Huussin lisäksi tarvitsisin siis paikan jälkikompostoinnille.

Kasvimaa

Huussi tuottaisi lannoitetta, jolloin pienen pihan pientä kasvimaata olisi laajennettava. Mutta kuinka paljon?

Jos virtsa erotellaan, sitä voi käyttää lannoittamisessa 1,5 litraa neliötä kohti kasvukaudessa, kerrotaan Käymäläseura Huussin materiaaleissa. Yhden ihmisen virtsalla lannoittaisi siis kolmen aarin kasvimaan. Typpilannoitteen ylärajaksi on määritelty 170 kiloa hehtaarille kalenterivuotta kohti ja yksi ihminen tuottaa typpeä vuodessa 4,5 kiloa. Näin laskettuna tarvitsisin vuotuiselle lannoitepanokselleni kahden ja puolen aarin kasvimaan.

Sari Laurila arvelee, että lannoitteen voi levittää pienemmällekin alalle.

”Käymäläkompostista ei hirveän helposti voi saada typen ylimäärää. Jos kaikki kompostoidaan samassa eli ei ole virtsan istuinerottelua, typestä aika iso osa haihtuu. Mitään tarkkaa prosenttia ei voi sanoa, koska se riippuu niin monesta tekijästä”, hän kertoo.

Huussi muuttaisi myös ajankäyttöäni: Kasvimaa sitoisi minut tiiviimmin kotiin ja matkustelisin kenties vähemmän. Viettäisin myös vähemmän aikaa suvun kesämökillä – missä ironista kyllä on kaksi ulkohuussia, mutta ei lainkaan kasvimaata.

Huussi osana kestävyyssiirtymää

Teollisesti tuotetut lannoitteet kasvattavat toisella puolella maailmaa viljaa, maissia tai soijapapua, jotka kuljetetaan öljyllä lähikauppaan. Sitten kuluttaja nauttii ne ja laskee ravinteet pöntöstä alas. Haber–Bosch-menetelmällä tuotettu typpi virtaa kuluttajan lävitse ja saa aikaan vahinkoa sekä ennen kuluttajalle päätymistä että sen jälkeen. Louhi, tuota, käytä ja menetä, kuten Kate Raworth prosessia kuvaa.

Ravinteet eivät nykyjärjestelmässä kierrä systeemin sisällä vaan virtaavat sen läpi. Mutta jos on huussi, ravinteet voi kierrättää huussin kautta kasvimaalle, sieltä ruokapöytään ja takaisin huussiin. Kierto tapahtuu pienellä alueella ja suljetussa systeemissä.

Asutuksen ja tuotannon keskittyminen pahentaa ravinteiden virtausta. Pellot eivät välttämättä ole siellä, missä olisi ravinteita eivätkä ravinteet siellä, mistä ne olisi helppo viedä pellolle. Suurten läntisten kaupunkien ja karjatilojen liepeillä ravinteita on liikaa, mutta esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa niistä on pulaa.

Typpi on yksi esimerkki siitä, että antroposeenin aikakaudella maapallo on yksi hallitsemattomasti kasvava tuotantolaitos, jonka tahattomat ja ei-aiotut sivuvaikutukset kaventavat elämisen ehtoja. Olen kasvanut osaksi tätä tuotantolaitosta ja tuen sen rakenteita jokaisella vessanvedolla. Typen kierto kertoo, kuinka tuotantolaitos toimii. Ruokaa ja juomaa markkinoidaan järkyttävällä volyymilla, mutta sen jälkeen, kun ruoka on ohittanut kurkunpään, siitä ei haluta puhua. Se muuttuu kylläisyydeksi, vatsavaivaksi, ummetukseksi ja liaksi. Jätteeksi, joka vedetään vesiklosetin kautta pois silmistä ja mielestä.

Ruoka ja sen sisältämät ravinteet kulkevat jokaisella meistä ruoansulatuselimistön läpi, mutta silti vessassa käyminen on tabu. Siksi minäkin mietin, mihin sijoittaisin huussin tontillamme ja kuinka suojaan sisäänkäynnin ulkopuolisten katseilta.