Kuluneena kesänä tein metsätöitä kirveellä ja muutamalla sahalla. Halusin käsittää, minkälainen kokemus puusta syntyy sitä hakkaaville tai sahaaville käsille. Siispä tartuttuani kirvesvarteen, sahankaareen tai justeerinkahvaan kysyin käsiltäni: Miltäpä tuntuu?
Kirves ja saha antavat mahdollisuuden pohtia työkalun ja koneen erilaista luonnetta. Karl Marx esitti Pääomassa, että työkalun ja koneen varsinainen ero ei löydy käyttövoimasta. Kädet voivat siis tuottaa käyttövoiman yhtä hyvin työkalulle kuin koneelle.
Ehkäpä kädet myös tuntevat, käyttävätkö ne työkalua vai konetta.
Jos kaataa puun kirveellä ja toisen sahalla, voi huomata, miten erilaista työtä kädet tekevät. Kirveellä hakataan lovi eli lastuus kaadettavan puun molemmin puolin. Lastuus syvenee isku kerrallaan; vaikka työ käy sukkelaan, hakkaaja näkee jokaisen lastun irtoamisen ja jokainen lyönti on yksilöllinen, sen mukaan lyöty, miten työ etenee. Kun kaadan puuta, lyön useita iskuja lastuuksen yläpintaan ja sitten alapintaan iskun, joka lennättää kerralla koko joukon lastuja ilmaan. Vähitellen puun sisus tulee näkyviin.
Sahalla kaadettaessa tehdään ensi pienempi kaatolovi kaatamissuuntaan ja sitten pidempi sahaus rungon toiselta puolelta. Kädet kihnuttavat edestakaisia samanlaisena toistuvia liikkeitä. Kirvestyöhön nähden sahaaminen tuntuu tylsältä. Sahaaminen ei myöskään kirvestyön tavoin avaa liike kerrallaan syvenevää näkymää puuhun – sahaaja kihnuttaa ikään kuin sokeana. Puun vuosirenkaat paljastuvat vasta puun kaaduttua.
Työkalun ja koneen erilaista liikettä on pohtinut filosofi Hannah Arendt teoksessaan Vita activa – Ihmisenä olemisen ehdot. Hänen mukaansa ihmisvartalon liike määrää työkalun liikkeen, mutta kone mukauttaa ihmisvartalon liikkeet omaan tahtiinsa. Metsätöitä tehdessäni käteni ovat hyvin tietoisia tästä: kädet määräävät kirveen liikkeen, mutta saha vaatiessaan edestakaisen samanlaisena toistuvan työtahdin määrää käsien liikkeen.
Jos työtä tekeviltä käsiltä kysyy, alkoi metsätyön koneellistuminen justeerin ja kuusenoksasta tai katajasta taivutetun kaarisahan käyttöön otosta. Arendt jatkaa pohdintaansa siitä, miten kehittyneimmätkään työkalut eivät korvaa ihmiskäsiä, mutta alkeellisimmatkin koneet korvaavat ihmiskehon jossain vaiheessa kokonaan. Tämä lienee myös metsätyön koneellistumisen suuntana.
Työkaluna kirves seuraa käden liikkeitä. Kun puuta hakataan tai veistetään, käsien on huomioitava myös puu syineen, lustoineen ja oksineen. Työkalun käyttäjän on jatkuvasti huomioitava puun oma rakenne: on parempi veistää myötäsyyhyn kuin vastasyyhyn. Koneena saha sen sijaan etenee suoraan näistä välittämättä. Työkalu muodostaa konetta vuorovaikutteisemman suhteen puun ja käden välille.
Entäpä, jos kirvestä käyttää halkojen hakkuuseen? Kun puun lyö halki, etenee kirves niin suuressa määrin puun syiden mukaan, että oikeastaan työkalun aiheuttamaa halkeaman etenemistä ei määrää ihmisvartalo vaan sen määrää puu. Pölkyn haljetessa Arendtin hahmottelema työkalun filosofia rakoilee.
Kirveen terä on muodoltaan kiilamainen. Kiilan kyljet yhtyvät teräväksi tahkotuksi terän suuksi. Puuta kaadettaessa terän suu leikkaa puuta, mutta halkoja halottaessa terän suu ainoastaan tunkeutuu puun sisään, minkä jälkeen terän kyljet kiilaavat puun halki. Tällöin terän suu etenee raon sisällä oikeastaan puuhun koskettamatta. Rako etenee puun syyrakenteen mukaisesti, puun tahdon määräämänä.
Kirveellä on kyky ymmärtää yhtä hyvin käden kuin puunkin tahtoa.
Markus Tuormaa
Julkaistu alunperin Elonkehässä 3/24.